Kraatari saa uuden elämän
Kraatarin talo ehti nököttää paikallaan 148 vuotta Kaustisella Varilantien varressa, kunnes se eräänä syksynsumuisena perjantaina 2016 nostettiin lähes kokonaisena kuljetusauton lavetille ja siirrettiin saman tien Pajalaan Finninpellolle.
Moni kaustislainen oli jo ehtinyt menettää toiveensa, että jokin taho kunnostaisi talon, joka piti sisällään niin paljon yhteisiä muistoja. Sen pitsikuvioidut räystäslaudat olivat jääneet ihmisten mieliin, samoin talon erityinen ja hyväntahtoinen tunnelma, jonka olivat luoneet kraatarit Juho ja hänen poikansa Otto Wirkkala lähes sadan vuoden ajan.
Kraatarin viimeiset asukkaat, leskiemäntä Betta Wirkkala ja hänen tyttärensä Annikki perheineen muuttivat Kraatarilta 1968. Päärakennus pihapiirissä olleine navettoineen, aittoineen ja saunoineen jäivät tyhjilleen. Aluksi jälkipolvi käytti rakennusta jonkinlaisena yhteisenä kesämökkinään ja saattoipa joku festivaalivieraskin siellä majoittua.
Vähin erin suvun kiinnostus rakennuksen käyttöön hiipui, särjetyt ikkunat ja kattoon reiän tehnyt kaatunut puu tekivät tuhojaan. Pihipiirin rakennukset joutivat polttopuiksi. Asemaakaavan oli kuitenkin jossain vaiheessa tullut suojelumerkintä, mikä rajoitti jatkosuunnitelmia. Joku sukulainen yritti pelastaa päärakennuksen ja aikoi siirtää päärakennuksen kesäasunnokseen. Suojelumerkintään perustuen Museovirasto ja kaavoitusta valvova viranomainen estivät hankkeen.
Virkkalan Perinneseura halusi pelastaa Kraatarin
Muutamat Virkkalan suvun perinteistä kiinnostuneet päättivät perustaa Virkkalan Perinneseura ry-nimisen yhdistyksen vuonna 2013. Taka-ajatuksena oli alusta alkaen tutkia, voisiko Kraatarin ottaa vielä kerran rakentavassa mielessä tarkasteluun kunnan ja viranomaisten kanssa. Avoimin mielin kokoonnuttiin pohtimaan, millä edellytyksillä rakennus voitaisiin siirtää ja silti pidettäisiin kiinni suojelun hengestä, vaikka uusi paikka oli löydettävä.
Puuhamiehien korviin olivat tulleet monet toiveet siitä, että taitelija Ilmari Wirkkalankin kotitalo ansaitsisi tulla pelastetuksi. Kun Tapio Wirkkalan syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta 2015, perinneseurassa tehtiin tiukasti jo suunnitelmia talon pelastamiseksi.
Osapuolten välisissä keskusteluissa raotettiin hieman ovea: jos talo kunnostettaisiin täysin perinteitä noudattaen, siitä tulisi ainakin osaksi julkinen ja museaalinen rakennus, jonne olisi yleisölle pääsy edes jonkin aikaa viikossa. Talo tulisi sijoittaa myös paikalle, jolle se kaavan ja arkkitehtuurinsa puolesta sopisi. Näiden ehtojen täyttyessä siirtolupa voisi irrota.
Virkkalan Perinneseuralle ehdot tuntuivat heti sopivilta. Valmisteltiin hankkeen budjettia ja päätettiin viedä se Pirityisten hakemusprosessiin. Valmisteltiin omistajien kanssa asiaa, ja erityisesti haettiin yhteistyön mallia Kaustisen kotiseutuyhdistys ry:n ja Kyläsavut ry:n kanssa. Virkkalan Perinneseura toimi myös aktiivisesti muilla saroilla ja haluisi osoittaa toimeliaisuutensa konservoimalla Ilmari Wirkkalan 18-vuotiaana maalaman triptyykin, julkaisemalla Abrahamn Björckin muistelmat jne.
Ongelmana oli vielä kaavoitus, tuo kahlitseva s-merkintä, joka uhkasi estää hankkeen. Lopulta, kahden vuoden punnertamisen jälkeen kaavoituksesta vastaavat tahot istuivat saman pöydän ääreen ja totesivat, että alkuperäiset suojelun perusteet eivät enää ole edes voimassa, koska Kraatarin viehättävä miljöö oli jo kadonnut. Näin ollen päärakennuksen siirron kieltämiselle ei ollut enää perusteita.
Rakennuslupa Finninpellolle myönnettiin, naapurit kuultiin ja Pirityisten ja Ely-keskuksen puolesta kaikki oli valmista toteutettavaksi. Pari vuotta vanhan rakennuksen sisäpuolta oli jo purettu talkoilla luottaen siihen, että jossain vaiheessa lupa siirtoon saadaan.
Virkkalan Perinneseuran tavoitteena on nyt kunnostaa Kraatari museoksi, jossa tuodaan esiin kraatariperinnettä, mutta ei ainoastaan sitä. Virkkalan suvun käsityöläistaidot alkaen Elias Wirkkalan kärrynpyörien tehdasmaisesta valmistuksesta 1800-luvun alussa tuodaan esille. Talon vuonna 1868 rakentanut Joonas Wirkkala oli ammatiltaan karvari, joka harjoitti ammattiaan vuoteen 1891 ja myi silloin talon langolleen Juholle. Joonas ja Juhon vanhin sisar Leena-Kaisa muuttivat perheineen Amerikkaan, josta Juho oli puolestaan palannut harjoitettuaan siellä kraatarin ammattia. Juho toi mukanaan Kaustisen kotiseutumuseossa toistaiseksi säilytettävän Singer-merkkisen ompelukoneen, Kaustisen vanhimman.
Juhon vanha Singer pääsee uuteen Kraatariin. Talossa on paljon historiaa ja erilaisia kerrostumia. Sen hirret ovat suhteellisen vaatimattomia, mutta jokainen huone oli tapetoitu alusta alkaen ja usein jopa juhlavin tapetein. Sisäkatot ja on taidokkaasti tehty ja alkuperäinen lattiakin pääosin säilynyt. Tarkoitus on palauttaa Kraatari asuun, jossa voidaan vaeltaa joustavasti eri vuosikymmeniä 1880-luvulta 1960-luvulle.
Kraatarista tulee kaustislaisten kotiseututyötä harrastavien yhdistysten yhteinen koti. Sitä saavat vuokrata myös ulkopuoliset varsin vapaasti tällaisiin tarpeisiin.
Uusi Kraatari on läpileikkaus kaustislaisesta käsityöläisperheen elämästä. Perheellä oli pieni peltotilkku, pari lehmää ja kanoja, mutta paljolti miesten housujen ja takkien tekemisestä ja usein niiden pienentämisestä hankkivat pääosan elantonsa kraatarit Juho ja Otto.
Pihapiiriin kohoaa myös huoltorakennus, jonne sijoitetaan teknisiä tiloja ja mahdollisesti muuta esineistöä.
Virkkalan Perinneseura uskoo syyskuussa 2016 vakaasti, että Uuden Kraatarin virallinen käyttöönotto sattuu sopivasti kesään 2017 Suomen täyttäessä 100 vuotta, mutta rakennus onkin silloin pian 150 vuotta vanha!
Pekka Kivelä Asko Virkkala
Virkkalan Perinneseuran puheenjohtaja Virkkalan Perinneseuran varapuheenjohtaja
